VIDALENTEN TARINA

Heppatytöstä koulutettu hieroja. 
Välittäen – ihmisistä ja ihmisille.

Hei,

olen Ninja Lang, koulutettu hieroja Porvoosta. Harrastan koiran kanssa kävelyjä, metsään uppoutumista, uimista, laitesukellusta mielummin kirkkaissa sinisissä vesissä, hevosurheilua etänä sekä wannabe hyvää puutarhanhoitoa.

Miten päädyin hierojaksi?

Pitkä tarina, sillä takana on jo puoli vuosisataa.

Lapsena ja nuorena minulla oli pienimuotoinen farmi – vuohia, kaneja, koira, kissa, poni, hevonen, varsoja, sirkusponi talvihoidossa... Eläinrakkauden myötä haaveena oli pitkään työ hevosten parissa. Lukion jälkeen palkkatyö hevosenhoitajana osoitti, että hevoset sai jatkua vain harrastuksena. Ylioppilaaksi päästyäni olin hyvin erilaisissa kesä- ja pätkätöissä – mm. rakennustyömaan siivoojana, sairaala-apulaisena sekä hilpeimmän työtehtävän omaavissa makkaratehtaan ruiskutus- ja kepitystehtävissä. Lähdin opiskelemaan ulkomaankaupan merkonomiksi, mutta lukuunottamatta mahtavia opiskelukavereita sekä espanjan ja markkinoinnin tunteja, ala ei ehkä ollut käytännönläheiselle tekijälle se oikea.

Suuntasin siksi enemmän minun näköiseen opinahjoon Borgå hantverks- och konstindustriskolaan, josta valmistuin graafisen alan artesaaniksi sopivasti keskelle 90-luvun syvintä lamaa. Graafisen alan töiden puutteessa toimin lähes vuoden kaupunginsairaalan geriatrisen osaston kylvettäjänä. Työ sairaalassa oli toki raskasta, mutta henkisesti äärettömän palkitsevaa – saada sairaat vanhukset hyvälle tuulelle ihan vain siitä, että jaksoin kuunnella ja antaa heille aikaani. Ajatus ihmisläheisestä työstä jäi kytemään – vuosiksi. Esimieheni kannusti jo silloin hakeutumaan hoitoalalle tai johonkin sitä läheltä liippaavaan työhön, mutta mainosala vei voiton.

Löysin kuin löysinkin työn graafiselta alalta. Ura eteni suuriin mainostoimistoihin tuotanto-AD:ksi. Mahtavia, hauskoja, haastavia projekteja ja töitä, pieniä ja suuria, kotimaisia ja kansainvälisiä asiakkuuksia – graafisen alan kilpailuissa pokaaleja, mainetta ja kunniaa. Art Directorini aisaparina jatkoin erään yrityksen mainososastolle ja päädyin painotaloon graafiseksi suunnittelijaksi.

Löysin itseni taas Porvoosta muutaman mutkan kautta ja täältä muutin perheeni kanssa Arabiemiraatteihin vajaaksi kolmeksi vuodeksi. Ne vuodet olivat huikea maailmoja avartava kokemus. Tutustuimme ihaniin ihmisiin joka maailman kolkasta, ja toisaalta tämä aika laittoi myös miettimään, mitä Ninja haluaa tehdä isona? Olisinko alkanut tuomaan Suomeen aavikkohiekkaa Pilttipurkeissa vai mitä?

Suomeen palattuamme hautasin kuitenkin aavikkohiekantuontiyritysidean ja palasin vanhaan työhöni graafisena suunnittelijana. Eräänä päivänä kävelin työpäivän jälkeen bussilta kotiin ohittaen Porvoon hierojakoulun. Ajatus toisen ammatin hankkimisesta otti tulta alleen ja ilmoittauduin opiskelemaan työn ohessa. Työ graafisella alalla tuntui perhevapaan aikana lisänneen kierroksia entisestään – ihmiselle, jolle laadukas työn jälki oli a ja o, kvartaalitalouden tehokkuusajattelu kostautui ja paloin loppuun ja lensin kovin ottein oravanpyörästä ja pitkälle sairauslomalle.

Hiljalleen, hieman pidemmän kaavan mukaan opiskelin hierojakoulun loppuun ja valmistuin koulutetuksi hierojaksi tammikuussa 2017. Pitkään uskottelin itselleni silti pystyväni palaamaan takaisin vanhaan työhöni, mutta jossain vaiheessa oli pakko myöntää itselleen, että se tie oli kuljettu loppuun.

Niin syntyi Hyvinvointipalvelu Vidalente. Ihmisläheinen lähestyminen hitaamman elämän puolesta. Vidalente-nimessä piilee monikin sanaleikki, mutta latinaksi "vida lente" tarkoittaa juurikin hidasta elämää, "lente" tarkoittaa hollanniksi kevättä.

Ihmisläheisyys ja muiden auttaminen voimaan paremmin on ollut nappivalinta. Aloitin toiminnan hyvin matalalla profiililla vuonna 2018. Nyt hieron ja teen akupunktiohoitoja Hyrylässä Kehokulmassa kaksi päivää viikossa ja Kiropraktiikka Atlaksen tiloissa Porvoossa kolme päivää viikossa tai sopimuksen mukaan. Hierojan ammatissa ei ole ikinä "valmis", joten hierojakoulun jälkeen olen käynyt usean täydennyskoulutuksen.

Opiskelen nyt kolmatta vuotta perinteistä kiinalaista lääketiedettä ja akupunktiota.

Olen myös kouluttautunut VoiceWell® purentahoitajaksi.

Aloitin maaliskuussa 2020 oppisopimuksella hierojan erikoisammattitutkinnon lymfahieronnan opinnot, jotka ovat loppusuoralla lokakuussa 2021.

Erityisosaamistani on syöpää sairastavien hieronta, jota varten olen käynyt perus- ja syventävän koulutuksen kahdeksan muun suomalaisen hierojan kanssa.

Teen edelleen pienimuotoisesti myös graafisen alan töitä, siitä lisää täällä.

Palvelen suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja välttävästi myös hollanniksi.

Tämä on minun kutsumukseni ja sinä, asiakkaani, teet työstäni parasta.
Kiitos että saan auttaa sinua voimaan paremmin.

<3, Koulutettu hieroja Ninja

Koulutettu hieroja on terveydenhuollon ammattilainen

Koulutettu hieroja on VALVIRAN hyväksymä terveydenhuollon ammattilainen, jota sitoo tietyt lait ja asetukset. Jokaisella itsenäisellä ammatinharjoittajalla pitää olla potilasvakuutus, joka myönnetään vain terveydenhuollon ammattilaisille.


Koulutettu hieroja on nimikesuojattu ammattinimike, jota saa käyttää vain ammattitutkinnon suorittanut, VALVIRAN hyväksymä hieroja. Varmistathan, että hierojasi kuuluu Valviran terveydenhuollon ammattilaisten keskusrekisteriin. Tieto löytyy JulkiTerhikistä.

Oma rekisterinumeroni on 50605338438